Kamera oli insinööreille virstanpylväs: he halusivat saavuttaa kehityksessä Euroopan, joka oli tuolloin kamerateknologian edelläkävijä.

Kameran nimettiin buddhalaisen armon jumalattaren Kwannonin mukaan. Kameran suunnittelijat toivoivat, että jumalolento jakaisi heille hyväntahtoisuutta heidän toteuttaessaan unelmaansa maailman hienoimman kameran valmistuksesta. Myös kameran objektiivi Kasyapa sai nimensä buddhalaisuudesta, sillä se nimettiin Buddhan oppilaan Mahakasyapan mukaan. Kameran rungon yläosaan oli kaiverrettu Kwannon, jolla on tuhat käsivartta.

Vuonna 1936, kaksi vuotta Kwanon-kameran syntymän sekä lukuisten yritysten ja erehdysten jälkeen, Canon julkaisi Hansa Canonin, joka oli ensimmäinen kaupalliseen käyttöön tarkoitettu 35 mm:n verhosulkimella varustettu Canon-kamera. Siitä alkoi Canonin historia kameravalmistajana.

Vuonna 1959 Canon julkaisi ensimmäisen järjestelmäkameransa (SLR) Canonflexin, ja vuonna 1961 Canonetin, joka oli äärimmäisen suosittu mittaetsinkamera. Se valtasi markkinat ja myi koko viikon varaston loppuun vain kahdessa tunnissa. Näiden menestysten jälkeen Canon jatkoi markkinoiden kärjessä suosituilla kameramalleillaan. Vuonna 1971 julkaistiin huippulaadukas 35 mm:n järjestelmäkamera F-1 ja vuonna 1976 malli AE-1, joka oli maailman ensimmäinen mikroprosessorilla varustettu järjestelmäkamera.

Canon AE-1 on monen suomalaisenkin ensimmäinen järjestelmäkamera

 

Useiden teknologisten innovaatioiden jälkeen Canon julkaisi vuonna 1987 ensimmäisen EOS-kameran, joka oli maailman ensimmäinen automaattitarkennuksella varustettu järjestelmäkamera ja jossa oli täysin elektroninen kiinnitysjärjestelmä. Vuonna 1995 EOS siirtyi digitaaliselle aikakaudelle, jonka myötä mallisto jatkaa edelleen uudistumistaan. Vuonna 2012 Canon julkaisi Cinema EOS -järjestelmän, johon kuuluu ammattikäyttöön tarkoitettuja elokuvakameroita ja -objektiiveja. Järjestelmässä on hyödynnetty monia optisen teknologian innovaatioita, joita Canon on kehittänyt perustamisestaan lähtien. Cinema EOS -järjestelmä on laajentanut kuvallisen ilmaisun mahdollisuuksia merkittävästi.

Canonin elokuvakamerat ovat enemmän tai vhemmän pakollisia vaikkapa tv-sarjojen kuvauksissa