Kiinteistöliiketoiminnan lähtökohtana on tulevaisuudessa toiminnallisuus ja käyttäjälähtöisten resurssien hyödyntäminen. 

– Liikkumista kiinteistöissä ja tiloissa tarkastellaan tänä päivänä uusin silmin. Avaimet ovat muuttuneet sähköisiksi, ja markkinoille on tulossa mobiiliteknologiaa hyödyntäviä ovenavaustekniikoita. Ovi on useissa tapauksissa koko yrityksen liiketoimintaan vaikuttava käyttöliittymä, johon voidaan liittää turvallisuusjohtamisen ja -tilannekuvan sekä työajanhallinnan sovelluksia tietoturvallisesti, Flexim Securityn toimitusjohtaja Jukka Laakso pohtii.

Flexim Securityn ratkaisu kiinteistöjen turvalliseen johtamiseen on Suomessa kehitetty Flexim Safea. Järjestelmä mukautuu asiakkaan toiveiden mukaisesti yhden oven käyttöliittymästä kokonaisuudeksi, jonka avulla voidaan yhdellä ”avaintunnisteella” hallita kiinteistöjen turvallisuutta yrityksen pääkonttorissa, sivukonttoreissa, tehtaissa ja varastotiloissa ympäri maailmaa.

Tuote on rakennettu modulaariselle alustalle, jossa on huomioitu kaikki käytettävyyden elementit ja vankka tietoturvallisuus.

– Samassa yhteydessä rakensimme aiempien Flexim-järjestelmien päälle ikään kuin sillan moderniin teknologiaan. Tämä mahdollistaa asiakkaalle joustavan siirtymisen uuteen järjestelmään pala palalta, Laakso selventää.