Yhteiseurooppalainen radiolaitteiden valvontakampanja kohdistui vuonna 2015 radio-ohjattaviin pienlentokoneisiin. Viestintäviraston tutkimissa laitteissa havaittiin selkeitä puutteita, jotka aiheuttavat häiriöriskin muille radiolaitteiden käyttäjille. Viestintävirasto kielsi vaatimustenvastaisten mallien myynnin ja maahantuonnin.

Radio-ohjattavia koptereita ja muita pienlentokoneita käytetään sekä leluina että ammattimaisessa käytössä muun muassa ilmasta tapahtuvaan videokuvaukseen. Kyseisille laitteille on tyypillistä, että laitteiston kauko-ohjaimia ja lentäviä osia myydään myös erikseen ja käyttäjä voi joidenkin mallien osalta tilata laitteiston haluamallaan kokoonpanolla.

Laitteet on suunniteltu toimimaan luvasta vapaaseen käyttöön osoitetuilla taajuusalueilla, joilla on paljon muitakin käyttäjiä. Laitteiden vaatimustenmukaisuus on tärkeää, jotta ne eivät aiheuta haitallisia häiriöitä muille taajuuksien käyttäjille. Ulkomaisissa verkkokaupoissa voi olla saatavilla ylitehoisia laitteita, mutta niiden maahantuonti, jälleenmyynti ja käyttö on Suomessa kielletty.

Kampanjaraportti: 7th MSC under R&TTE on remotely piloted aircraft systems

Päätökset radio-ohjattavien pienlentokoneiden vaatimusten vastaisuudesta