Elisa-konserniin kuuluva Videra on aloittanut maanlaajuisen CityGiant-mediaverkon rakentamisen.  Urheiluseuroille jättinäytöt tuovat uuden ansainta- ja markkinointimahdollisuuden. Kärppien kanssa uudessa yhteistyössä on mukana useita pohjoissuomalaisia jääkiekkoseuroja. Seurat voivat yhteistyön avulla myydä media-aikaa paikallisille mainostajille ja markkinoida kustannuksetta omia tapahtumiaan.

- Aktiivisella myynnillä seura voi kerätä esim. yhden juniorijoukkueen vuosibudjetin tai valmennuspäällikön palkkarahat, Oulun Kärppien Juha Junno ja Videran Harri Martinmäki puntaroivat seurojen ansaintamahdollisuuksia.

Uusi liiketoiminta-alue mahdollistaa Kärpille liikevaihdon kasvattamisen sekä antaa seuran yhteistyökumppaneille uusia mahdollisuuksia olla Kärppien mukana.

Puolen Suomen joukkue

Oulun Kärpät ovat pitkään korostaneet olevansa puolen Suomen joukkue. Jättinäytöt lisäävät entisestään Kärppien ja pohjoissuomalaisten kiekkoseurojen välistä yhteistyötä.

- Olemme luoneet nykyaikaisen yhteistyömallin. Videran ja Kärppien tarjoaman, seuroille riskittömän toimintamallin ansiosta Kärpät jakavat hyvää pienille maakuntaseuroille ja saavat vastineeksi lisänäkyvyyttä laajalla toimialueella, Junno kuvailee yhteistyötä.

Pohjoissuomalainen Osuuskauppa Arina on mukana yhteistyössä. Merkittävä osa Pohjois-Suomen jättinäytöistä sijoitetaan Arinan kauppapaikkojen yhteyteen.

Rakenteilla oleva CityGiant-mediaverkko laajenee noin 40 paikkakunnalle, joissa näyttöjä on paikkakunnan koosta riippuen 1-30 kpl. LED-jättinäytöt sijoitetaan sisääntuloväylien varrelle tai kauppapaikkojen läheisyyteen.

Ajantasainen tiedotuskanava

Ensimmäisen sukupolven jättinäytöistä on noussut yleisökeskustelua niiden valomäärän johdosta. CityGiantin valaistus säätyy ympäröivän valon mukaan.

- Kirkkautta säädetään pienemmälle pimeään aikaan, joten nämä LED-jättinäytöt eivät pimeässä häikäise. Halutessa näytöt toimivat myös ajantasaisena viestintäkanavana vaaratilanteissa, sillä niiden kautta voidaan välittää informaatiota kaupungissa kulkeville 24/7. Myös hätätilanne- ja muu tiedottaminen onnistuu, sillä muutamassa minuutissa näytölle saadaan paikkakuntakohtaista tietoa. 

-Voidaan vaikka varoittaa ekaluokkalaisten olevan liikenteessä, Martinmäki kertoo näyttöjen yhteiskunnallisesta roolista.